Siirry sisältöön

14 helmikuun, 2018

Monion arkkitehtuurikilpailun voittaja on valittu

Monion suunnittelukilpailu voittaja on löytynyt! Tiistaina 30.1.2018 kokoontunut Monion palkintolautakunta päätti kokouksessaan nimetä voittajaksi ja jatkokehittelyn ja -suunnittelun pohjaksi työn nimellä ”Monikko”. Palkintolautakunta oli päätöksessään yksimielinen. Voittaja julkistettiin 13.2.2018 pidetyssä tilaisuudessa.

– Voittajatyö Monikko tulee muodostamaan vahvan maamerkin ja vetovoimatekijän Hyrylän keskustaan sekä vahvistaa kunnan palvelutarjontaa merkittävästi. Hirsirakenteinen useammasta rakennusosastosta muodostuva harjakattoinen ehdotus on omaleimainen ja rohkea ja ottaa ympäristönsä hyvin huomioon. Pohjaratkaisut ovat toimivia ja luontevia hirsirakenteeseen, josta muodostuu sisätiloihin miellyttävä tunnelma. Korkeatasoisista töistä Monikko resonoi tuusulalaista tahtotilaa ja kulttuuria, toteaa Tuusulan kuntakehitysjohtaja ja palkintolautakunnan puheenjohtaja Marko Härkönen.

Monikko

Monikko

Voittaja työn taustalla vaikuttivat seuraavat henkilöt:

Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy

Erkko Aarti, arkkitehti SAFA

Kuutti Halinen, arkkitehti SAFA

Mikki Ristola, arkkitehti SAFA

Arto Ollila, arkkitehti SAFA

Meri Wiikinkoski, tekn. kand.

 

Kunta on hyväksynyt hankesuunnitelman, jossa se varaa 22 miljoonaa euroa Monion toteuttamiseen. Indeksikorotukset vuoden 2018 tasolle huomioituina kunta on varautunut maksamaan Moniosta yhteensä enintään 23,2 miljoonaa euroa. Seuraavaksi voittajan suunnitelmaa työstetään. Yhtenä tavoitteena jatkokehittelyssä on kustannusten pitäminen raamien puitteissa. Monion toteutusaikataulu on ennallaan ja sen odotetaan valmistuvan Tuusulan asuntomessuille 2020.

Moniosta tulee sivistyksen ja kulttuurin monitoimitalo, jossa yhdistyvät erilaisten käyttäjäryhmien uudenlainen oppimisympäristö ja kaikkia kuntalaisia palveleva kulttuuriharrastusten monitoimitalo. Monioon on tarkoitus yhdistää lukio, kansalaisopisto, musiikkiopisto ja taiteen perusopetus sekä käsityökoulu. Sinne tulee myös kokoontumis-, esiintymis- ja liikuntatiloja, jotka ovat kuntalaisten, yhdistysten, kuorojen, näytelmä- ja muiden kerhojen, yritysten, opistojen ja yhteisöjen käytettävissä.

Voittajatyöhö: Monikko.

 

Lisätiedot:

www.tuusula.fi/monio

Marko Härkönen

kuntakehitysjohtaja

040 314 3501

marko.harkonen@tuusula.fi

*uutista päivitetty 7.9.18: täydennetty voittajatyön tekijöitä

Tähän liittyvät