14 tammikuun, 2016
Kutsu: Varuskunnan vanhan lämpökeskuksen uusi tuleminen? – tilaisuus
Rykmentinpuistossa, aivan urheilukeskuksen vieressä sijaitsee entisen Hyrylän varuskunnan lämpökeskus. Keskus ei ole enää käytössä ja sen omistaja Senaatti-kiinteistöt on saanut keskukselle jo purkuluvan. Purkuluvasta huolimatta lämpökeskuksen säilyttämisen puolesta tehtiin 11.5.2015 valtuustoaloite. Vanhojen rakennusten purkamisesta tai säilyttämisestä käydään usein vilkasta keskustelua, niin Tuusulassakin. Kunnassa käytyjen pitkällisten pohdintojen jälkeen kunnanvaltuusto päätti viime vuoden lopulla, että rakennuksen arvoa tutkittaisiin erikoisemmista lähtökohdista, epärakennuksena. Tämän innoittamana Tuusulan kunta yhdessä Aalto-yliopiston kanssa on nostanut vanhan lämpökeskuksen arkkitehtuuriopiskelijoiden ReUse-kurssin caseksi
Vuonna 1968 valmistunut lämpökeskus edustaa rakennushistoriallisesti pelkistettyä konstruktivistista lasi- ja betonirakentamista, ja sen suunnittelusta ovat vastanneet maineikkaat Erkki Kairamo ja Jorma Pankakoski. Kunnan puolella kurssin vetovastuussa toimii kaavasuunnittelija Maria Suutari-Jääskö. – Lämpökeskuksen arkkitehtuurillinen arvo on tunnistettu ja on hienoa, että mahdollista uudiskäyttöä päästään vielä tutkimaan, Suutari-Jääskö kertoo.
Suutari-Jääskön mukaan aluetta voisi hyödyntää monissa käyttötarkoituksissa ja merkittävänä reittinä alueiden välillä. Lämpökeskuksen aluetta ovat ideoineet jo aiemmin Rykmentinpuiston osayleiskaavan ja asemakaavaluonnoksen PehmoGIS–kyselyihin vastanneet, Rykmentinpuistosta kiinnostuneet ihmiset. Nyt käynnistyvän ReUse-kurssin opiskelijat ideoivat, testaavat ja työstävät käyttötarkoituksiltaan erilaisia ja potentiaalisia mahdollisuuksia. Maailmalla on vastaavia puistoalueita hyödynnetty mm. Latz+Partnersin Duisburg-Nordin alueella. – Lämpökeskuksen purkulupa kolkuttelee valmiudessa, mutta hedelmällisellä yhteistyöllä sille voidaan jatkaa elinkaarta historiallisena Hyrylän varuskunnan voimalaitoksen jälkeisen hylätyn kauden jälkeenkin, kaavasuunnittelija Maria Suutari-Jääskö maalailee.
Rakennuksen säilyttämisen tarkempien kustannusten arvioimiseksi tarvitaan jo tehdyn kuntoraportin lisäksi käyttötarkoituksen määrittelyä ja vielä kattavampaa kuntotutkimusta. Taiteen sijoittamisesta Rykmentinpuiston alueelle on tehty yleissuunnitelma, jossa lämpökeskusta on ehdotettu kylmäksi ulkogalleriaksi alueelle. Rykmentinpuiston projektipäällikkö Tuomo Sipilä pitää nyt käynnistävää työtä tärkeänä ajattelen koko Rykmentinpuiston kehittymistä. – Jos lämpökeskuksesta saadaan kehitettyä toimiva kokonaisuus yhdistäen esimerkiksi taide ja nykyinen miljöö, niin siitä voi kehkeytyä yksi vetonaula lisää alueelle, Sipilä pohtii.
Suunnittelun jatkamisesta järjestetään avoin tilaisuus Tuusulan kunnantalon valtuustosalissa torstaina 21.1. klo 13.30 -15.00. Tuolloin Aalto-yliopiston opiskelijat saavat lähtötietoja kohteesta ja sen lähiympäristön kehittämishankkeista. Suoraan tilaisuuden jälkeen on vielä kohteeseen tutustuminen.
Lisätietoja:
kaavasuunnittelija Maria Suutari-Jääskö, puh: 040 314 3517