27 syyskuun, 2017
Aurinkoaidan pilotin suunnittelu käynnistyy
Aurinkoaita-hankeidea syntyi Aalto-yliopiston kanssa järjestetyn kansainvälisen opiskelijakurssin tuotoksena syksyllä 2015. Kansainvälisen opiskelijatyön tuotoksessa yhdistyvät aurinkopaneelitekniikka, esteettisyys ja meluntorjunta. Opiskelijatyön kehittämisen ideaa on jatkojalostettu, esitelty eri tahoille sekä suunniteltu pidemmälle Tuusulan kunnan toimesta. Aihe on herättänyt suurta kiinnostusta eri tahoilla ja ideaa on esitelty yhdessä muun muassa Tekesin kanssa.
Tavoitteena on toteuttaa aitapilotti ensi kesänä Rykmentinpuiston Asuntomessualueen laidalle Kulloontien varteen. – Aurinkoaita konkretisoi Rykmentinpuiston energiavisiotamme olla edelläkävijä energiaan liittyvissä asioissa ja rohkeasti kehittää kestävää aluetta. Nyt käynnistyvä aurinkoaitapilotti on varmasti herättää kiinnostusta julkisuudessa ja lisää alueen vetovoimaa, Rykmentinpuiston ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä summaa.
Aurinkoaidan pilottihankkeen suunnittelu- ja toteutuskumppaniksi on valittu kilpailutuksen jälkeen Finnwind Oy. Finnwind on suomalainen teknologiayritys, joka valmistaa ja markkinoi hajautettuja energiantuotantojärjestelmiä. Finnwind Oy:n myyntijohtaja Juha Pölönen näkee pilottihankkeessa mahdollisuuden kehittää aivan uudenlainen aurinkosähköjärjestelmä. – Lähdemme erittäin mielellämme yhdessä Tuusulan kunnan kanssa kehittämään tätä ideaa pidemmälle. Meidän näkökulmastamme tämä hanke tarjoaa mahdollisuuden kehittää jotain täysin uutta ja meillä on monta ideaa kuinka jatkojalostaa suunnittelua pidemmälle, Pölönen kertoo.
Loppuvuoden aikana aitapilotin suunnittelua on tarkoitus viedä pidemmälle ja hakea samalla lisää yhteistyötahoja pilotin toteutukseen. – Tulemme varmasti myös selvittämään erilaisia mahdollisuuksia hyödyntää aidan tuottamaa energiaa, kuten mahdollisuutta kytkeä aitaan sähköautojen latauspiste, Sipilä jatkaa. Tavoitteena on aitapilotin toteutuksen jälkeen jatkaa aidan suunnittelua ja toteutusta siten, että vuoden 2020 Asuntomessuihin mennessä Aurinkoaita olisi kokonaisuudessa toteutettu.
Lisätietoja:
Tuusulan kunta
Ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä
puh: 040 314 3017
Finnwind Oy
Myyntijohtaja Juha Pölönen
puh: 050 314 0578