Aurinkoaidan pilotti valmiina toteutukseen – ensimmäinen aitaelementti jo valmistunut
Idea Aurinkoaidasta syntyi Aalto-yliopiston kanssa järjestetyn kansainvälisen opiskelijakurssin tuloksena syksyllä 2015. Kansainvälisen opiskelijatyön tuotoksessa …
Rykmentinpuisto sai vuoden 2020 Asuntomessut
Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitus on myöntänyt vuoden 2020 Asuntomessut Tuusulan kunnalle ja puitesopimus messujen järjestämisestä on juuri allekirjoitettu…
Green Building Council Finlandin jäsenyys edistää Rykmentinpuiston energiavisiota
Tuusulan kunta on liittynyt rakentamisen energia- ja ympäristötehokkuutta edistävän Green Building Council Finlandin sekä sen maailmanlaajuisen WorldGBC-verkoston j…
Tuusulan Rykmentinpuiston suunnittelu etenee – osallistu kyselyyn
Tuusulan Hyrylässä sijaitsevalle entiselle varuskunta-alueelle on suunnitteilla tulevaisuuden asuinalue, Rykmentinpuisto. Alueesta kiinnostuneilla on nyt mahdollisuus …
Rykmentinpuisto mukana FinSolar-tutkimushankkeessa
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on aloittanut yhteistyössä yli 40 yritys- ja kuntakumppanin, Tuusulan kunta mukaanlukien, kanssa hankkeen, jonka tavoitteena on …
Maisema-arkkitehtuurikilpailu käynnissä Hyrylässä
Kunta järjestää maisema-arkkitehtuurikilpailun teettääkseen Hyrylän keskustan yleisten alueiden yleissuunnitelmatason suunnitelmavaihtoehtoja. Varuskunnanaukion…
Asuntomessualueelle 250 uutta asuntoa – loputkin tonteista nyt varattu
Vuoden 2020 Asuntomessuille Tuusulaan syntyvälle uudelle asuinalueelle tulevat tontit on varattu. Asia varmistui 16.3.2018, kun Asuntomessutoimikunta valitsi rakentajat …
Lasten ja nuorten taidetta asuntomessualueen muuntamoihin nähtävillä 23.10.–8.11.2018
Tuusulan kunta ja sähkönjakeluyhtiö Caruna järjestivät talvella 2018 tuusulalaisten kuvataidekoulujen oppilaille kutsukilpailun, jolla etsittiin taideideoita …
Lisää hybridikerrostaloja Puustellinmetsään
Rykmentinpuiston asuntomessualueella kesän messutoimintojen käytössä olleet tontit alkavat täyttyä. Alueen monipuolinen rakentaminen jatkuu, kun lisää townhouse-…
Etsintäkuulutus: haemme helmeä Tuusulasta Asuntomessujen oheiskohteeksi kesäksi 2020
Asuntomessuilla on perinteisesti yhdestä kolmeen nk. oheis- tai etäkohdetta, jotka ovat Asuntomessujen aikana maksutta avoinna yleisölle. Julkisen haun oheiskohteeksi…
Rykmentinpuiston kampuksen peruskivi muurataan 25.9. klo 13 – seuraa suoraa verkkolähetystä työmaalta
Rykmentinpuiston kampuksen peruskivi muurataan maanantaina 25. syyskuuta kello 13. Paikan päällä toteutettava …
Tuusulan kunta ja Fortum kehittävät älykkäitä, ekologisia energiaratkaisuja Rykmentinpuistoon
Tuusulaan lähivuosina nousevasta uudesta 10 000-15 000 asukkaan Rykmentinpuiston asuinalueesta ollaan rakentamassa uusiutuvaan energiaan perustuvaa lähes nollaenergia-…
Energiaa asuntomessualueelle -illat keräsivät alan asiantuntijat ja aiheesta kiinnostuneet koolle Rykmentinpuistoon
Tuusulan kunta on järjestänyt kesän aikana kaksi energia-aiheista tilaisuutta Rykmentinpuiston toimijoille, alueen tuleville asukkaille ja asuntomessualueesta …
Asuntomessualueelle valmistuu erityisen monipuolinen puisto
Tuusulan kunta rakennuttaa Rykmentinpuiston asuntomessualueen etelälaidalle monipuolista julkista puistoa kaikenikäisten asukkaiden ja vierailijoiden virkistysalueeksi…
Taiteen edistämiskeskuksen tukirahaa Rykmentinpuiston taiteelle – Pekka Jylhän 9-metrinen Auringonkukka johdattaa asuntomessualueelle
Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt 30 000 euron avustuksen ensimmäisen Rykmentinpuistoon sijoitettavan taideteoksen toteuttamiseen. Tuusulan kunnan kuvanveistäj…